90-luvun lopussa perustettiin ensimmäiset Sinelli-myymälät Helsingin keskustaan, Simon- ja Yrjönkadun kulmaan sekä Vantaan Ma ... rtinlaaksoon. Liikkeelle lähdettiin lahjatavaraliikkeestä, jossa oli myös paperitarvikkeiden ja kuvioleikkureiden myyntiä sekä vuokrausta. Pian painopiste siirtyikin vahvasti askarteluun ja tarvikkeisiin. Toiminnan kehittyessä myymäläpaikat ja henkilöstön määrä lisääntyivät. Tänä päivänä Sinelli-myymälöitä on 8kpl eri paikkakunnilla Suomessa. Sinelli- verkkokauppa on ollut toiminnassa jo varsin pitkään, sillä myynti aloitettiin varsin edistyksellisesti jo vuonna 2005. Sinellin perusajatuksena on aina ollut sama: olla alan paras - sekä asiakkaiden, että työntekijöiden mielestä. TAVOITTEET Meillä on isona tavoitteena ja haluna kehittää ja ylläpitää luovuutta sekä muistuttaa kädentaitojen merkityksestä, sillä mielestämme nämä elementit ovat tärkeitä myös maailman kestävälle kehitykselle. Uteliaat, luovat ja leikkisät lapset ja nuoret ovat huomisen aikuisia. He keksivät uusia tapoja tutkia maailmaa ja ratkaista sekä arkisia että maailmanlaajuisia haasteita. Ilman luovuutta pyörää ei olisi koskaan keksitty, ilman luovuutta maailma nähtäisiin edelleen litteänä. Haluamme auttaa ihmisiä kehittämään luovuuttaan ja nauttimaan sen antamista mahdollisuuksista. Tavoitteenamme on tehdä kädentaitojen, kaikilla eri elementeillään, tekemisen ja kehittämisen helpoksi ja mukavaksi kaikille ihmisille. Näin ollen pyrkimyksemme on olla alan asiantuntevin ja luovin yritys, jonka henkilökunta osaa neuvoa ja haluaa ideoida yhdessä asiakkaiden kanssa kohti tätä tavoitetta. read more
Competitor | Description | Similarity |
---|
Loading..